Lauren Parker kiihdytti vauhtiaan hiekkarannalla. Hän oli juoksulenkillä Malibun rannalla. Ilta-aurinko loi viimeisimmät säteensä Laurenin kasvoille ja hän nautti joka askeleesta, jotka tömähtivät märkään hiekkaan. Suuri aalto kasteli Laurenin paljaat jalat ja hän kiihdytti vielä vauhtiaan. Hän ohitti parhaan ystävänsä, Kelly Brownin talon, ja jatkoi vedenrajaa pitkin kohti omaa kotiaan, joka oli ihan pienen juoksumatkan päässä. Hänen takaansa kuului:
"Lauren! Odota, Lauren!" Hän kääntyi ympäri, ja näki Kellyn juoksevan häntä kohti. "Moi, Kelly! Mitä nyt?" Lauren kysyi.
"Mä tarviin nyt sun tukea", Kelly aloitti.
"Mitä on tapahtunut?" Lauren keskeytti huolestuneena.
"Marissa on joutunut autokolariin", Kelly kuiskasi ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
"Ei kai?"
"On", Kelly itki.
Marissa on Kellyn isosisko, ja Kelly rakastaa siskoaan yli kaiken. Marissa oli juuri saanut ajokortin, ja uuden auton.
"Mennään teille. Kerro sitten tarkemmin", Lauren ehdotti.

    Lauren vihasi juoruja, kuten kaikki muutkin, mutta Malibussa niitä riitti. Luultavasti Malibussa pyöri juorukerho, joka levitteli uusimpia uutisia. Ja jos uusia juoruja ei löytynyt, vanhat laitettiin kiertoon uudelleen. Joskus jopa keksittiin juoruja, jotka eivät todellakaan pitäneet paikkansa. Nytkin Lauren vilkaisi ympärilleen, ja näkikin nurkan takana vilahtavan hahmon. Hän toivoi totisesti, ettei se olisi juorukerhon tyyppejä.

  Kelly ja Lauren astuivat Brownien terassin takaovesta sisälle olohuoneeseen, joka yleensä oli lämmin ja valoisa. Nyt, kun ketään ei ollut kotona, se vaikutti pikemminkin kylmältä ja pimeältä. He kiipesivät rappusia yläkertään ja suunnistivat kohti Kellyn avaraa huonetta. Kelly lyhistyi sängylle, ja alkoi itkeä hallitsemattomasti. Hän vain itki, tärisi ja itki. Lauren kiersi kätensä hellästi Kellyn hartioiden ympäri. Kelly takertui Laureniin, kuin pikkulapsi ja nyyhki hänen olkapäätään vasten. Rauhoittumiseen meni hetki, ja kun vihdoin Kelly oli saanut itkemisen loppumaan, Lauren kehotti "Kerrohan nyt kaikki, mitä tapahtui."

    Kelly kertoi kaiken yksityiskohtaisesti ja vilkkaasti käsillä elehtien. Marissa oli ajanut Los Angelesista Malibuun. Rattijuoppo oli tullut väärää kaistaa vastaan ja törmännyt Marissan autoon. Auto oli suistunut tien reunalle, kierähtäen katolleen. Marissa oli tajuttomana Los Angelesin sairaalassa, Kellyn vanhempien kanssa. Lauren kysyi, haluaisiko Kelly lähteä sairaalaan? "Marissan tueksi?" hän kysyi. Lauren nyökkäsi. "En tiedä. En enää tänään. Äiti ja isä tulevat huomenna, joten lähden heidän kanssa sitten huomenna sinne." Kelly huokaisi.

  Kelly kuitenkin halusi Laurenin jäävän yöksi. Lauren lähti hakemaan yöpaitaansa ja hammasharjaansa kotoa, ja jälleen näki tumman hahmon katoavan nurkan taakse. Hän pyöritti päätään ja huokaisi. Koulussa varmasti kuiskuteltaisiin Kellyn selän takana.

    Aamu valkeni luoden säteitään Laurenin kasvoille. Kelly oli käpertynyt selkä seinää vasten, ja kasvot turvottivat itkemisen jäljiltä. Lauren veti peittoa Kellyn päälle ja lähti alakertaan tekemään aamiaista. Kun Lauren oli paistamassa munakasta, Kelly kömpi alas. "Ai, sä teet ruokaa. Kiitos." Lauren hymyili. "Kelly, kuule, lähdetkö sä heti nyt sinne Los Angelesiin? Vai tuutko sä kouluun?" Kelly mutisi jotain epämääräistä, ja meni suihkuun.

    Koulumatkalla Kelly kuiskasi Laurenille: "Entä jos Marissa kuolee?"
Lauren nyökäytti päätään. "Sitten sun on elettävä sen asian kanssa." Kellyn kyyneleet alkoivat valua. "Entä, jos Marissa kuolee ennen, kuin mä näen sen?" "No, mä luulen, että tehdään näin. Soitetaan sun vanhemmille, että niitten ei tarvitse tulla tänne, ja sitten äiti heittää meidät sinne sairaalaan", Lauren ehdotti. Kelly kääntyi ympäri, ja sanoi: "Niin me tehdään."

    Automatka tuntui loputtoman pitkältä. Kelly itki ja Laurenin äiti ajoi niin lujaa, kun laki sallii. Ehkä jopa hieman kovempaa. He saapuivat sairaalaan, ja Kellyn vanhemmat tulivat heitä vastaan sairaalan ovelle.